Iltapäivän ukkoskuurojen turbulenssi ravistelee puolen vuosisadan ikäistä Dakota-potkurikonetta. Ruuma, pelkkä lautalattiainen putki, jonka penkeistä ei ole jäljellä kuin ruuvinreiät, tuoksuu marihuanalta. On mahdotonta sanoa onko se edellisen lastin jämiä vaiko ohjaamosta tulevaa katkua. Lentäjänne, tatuoitu indonesialainen salakuljettaja joka ei puhu sanaakaan englantia, imee posket lommolla itse käärimäänsä sätkää ja laulaa välillä paikallisia iskelmiä nuotinvierestä. Hänen kimeä, terävä äänensä leikkaa läpi moottoreiden jyrinän ja paikoillaan pomppivien lattialautojen paukkeen.
Istutte ruumassa reppujenne päällä. Joku hypistelee hermostuneena korua tai veistä, joku toinen taas putsaa pakkomielteisenä asettaan tai tarkistaa laskuvarjonsa valjaat kerta toisensa jälkeen. On kylmä; rungon rei'istä käyvä veto jäähdyttää ihoa ja pelko hyytää sisuskaluja. Pienistä, halkeilleista ikkunoista ei näy kuin trooppisen auringon valaisemia pilviä, sekä mahtavia ukkospilvivuoria, jotka kohoavat korkealle koneen yläpuolelle. Merikortti, jonka perusteella lentäjä suunnistaa, näyttää vain punaisen viivan merkkinä sotilasalueen rajasta. Sen toisella puolella on vain tyhjää. Ei syvyysmerkintöjä, ei saaria, ei mitään.
Kuriirin kartta on 30-luvulta. Paperi kellertää ja reunat ovat halkeilleet, mutta se näyttää vinoneliön muotoisen saaren, josta ympärille piirretty riutta tekee silmän. Sen alla lukee Wokwor, eikä alla ole merkkiäkään omistajasta tai asutuksesta. Kuriirin mukaan siellä oli 30-luvulla yksityinen japanilainen tutkimuslaitos, joka 2. maailmansodan aikana toimi vankileirinä. Mutta Wokworin vankeja ei koskaan vapautettu. USA:n laivasto julisti koko alueen karanteeniin, mutta hekin hylkäsivät sen 60-luvun lopulla. Yli kolme vuosikymmentä se on ollut unohduksissa, mutta nyt siellä on käynnistynyt lyhytaaltolähetin, jonka tasainen piipitys on herättänyt Indonesian viranomaisten huomion. He valmistelevat retkikuntaa saarelle, mutta siinä kestää kauan. He eivät tiedä mitä odottaa, joten he varautuvat kaikkeen.
Mitä saarella odottaa, sitä ei tiedä edes Code/X. Se tiedetään, että ensin Japanin ja sitten USA:n viranomaiset käyttivät sinne jääneitä amerikkalaisia sotavankeja julmissa ihmiskokeissa, joiden tarkoitus oli selvittää ja ylittää ihnimillisen suorituskyvyn rajat kemikaalien kuin sähköshokkien avulla. Se hylättiin hämärissä olosuhteissa ja on hyvin mahdollista että laboratorioon jäi näytteitä, muistiinpanoja tai muuta minkä avulla kokeita voitaisiin jatkaa. Teidän tehtävänne on pitää huolta ettei niin käy. Siksi mukana on musta putkikassi, jossa on kymmenen kauko-laukaistavaa kahden kilon C4-laukkupommia. Kun tehtävä on suoritettu, etsitte veneen tai rakennatte lautan ja suuntaatte annettuihin GPS-koordinaatteihin n. 60 kilometriä saaren eteläpuolella, mistä teidät tavalla tai toisella noudetaan. Tunnussana on "Leopardihylje" ja henkiinjääneille maksetaan $50000 per lärvi. Matkalle jääneet eivät saa edes hautakiveä.
Code/X on Burger Gamesin tekeillä oleva ilmaiseksi verkosta ladattava roolipeli, jonka esikuvina ovat survival horror-genren videopelit ja elokuvat (Far Cry, Doom, Cold Fear, the Thing, Resident Evil jne.). Risteilyllä käytettävän prototyypin voi ladata täältä: http://www.burgergames.com/codex/codex_main.pdf
Tulostakaa itsellenne ainakin hahmolomake ja luokaa oma toimintapelin tai toimintakauhuelokuvan sankarinne/sankarittarenne. Säännöt löytyvät pdf-dokumentista ja neuvoja saa kysyä pelinjohtajalta ja muilta pelaajilta. Vinkki vitonen: Code/X:ssä ei tavallinen kansakoulun hissanmaikka pärjää (vaikka fyysikot ilmeisesti pärjäävätkin, vrt. Gordon Freeman).